Katseen merkitys

Katse.

Katsekontaksi.

Kohtaaminen.

Katseessa luomme kontaktin ja kohtaamisen. Jo vauva tarvitsee katsetta. Hän on jo täysi ihminen, vaikka onkin pieni. Katseen kautta hän saa kosketuspintaa olemassaololleen ja sille, että hän on ihminen, ja että tuo toinen on ihminen.

Olen kirjoittanut romaanikäsikirjoitusta, jossa kuvaan pienen ihmisen, vauvan ja hänen mummonsa välistä tilannetta. Siinä katse luo yhteyttä. Silmästä silmään suuntautuvassa katseessa on ihmisenä olon keskeistä viestiä. Siihen sisältyy: minä olen ihminen, sinä olet ihminen, yhdessä olemme me.

Tässä otos tuosta kässäristä.

”Pikkuinen siristelee silmiään ja availee kiinni olevia silmäluomien esirippuja. Pienet silmät katselevat edessään näkyviä isoja kasvoja. Kaksi silmää katsoo suoraan kohti. Pieni tihrustaa ja näkee edessään lähellä olevat silmät. Katse kohdistuu suoraan kahdesta ympyrästä. Pieni näkee hatarasti, mutta samalla uppoutuu silmäterään ja ihminen ja ihminen yhdistyvät. Pieni imee katsetta, silmää, silmäterää. Imee toisen sisästä kosketusta ja hymyileviä silmiä.  Näkee ja samalla kuulee edessään olevan suun aukeavan ja sulkeutuvan. Ääni tulee silmistä, silmäterästä, sisästä ja menee pieniin silmiin, silmäterään ja sisälle.”

Mietelmien ja ajatusten voimassa

Toisinaan sanoilla on ihmeellinen voima. Kiitos tuo hyvää mieltä ja kannustaa. Myötätunnon sana rohkaisee ja lohduttaa. Pahasti sanominen satuttaa.

Kun löydän jonkin elämään liittyvän oman ajatuksen tai oivalluksen, ilahdun ja saan uutta voimaa. Kenties omaan elämään tulee uutta selkeyttä, tai ymmärrykseni lisääntyy. Jo muutaman sanan mittainen ajatelma tai mietelmä ravitsevat.

Olen usein palannut oheiseen mietelmään ja kokenut sen kantavan. Tässä siitä tekemäni tekstikortti. Samalla toivotan Sinulle, ja jokaiselle runsaita omia oivalluksia ja mietelmien rikkautta, ja vaikkapa kirjoittamalla niiden laittamista talteen.

Männyn kertomaa kasvutarinaa

Olen pohtinut kasvun merkitystä ja männyn kertomaa kasvutarinaa kirjassani Pieneksimitattu  -  Kohti ehjää minuutta (Minerva 2010. s 174-175).

Olen kuin hiekkakankaalla kasvava mänty.

Hiekkakankaalla kasvaa havupuita, mäntyjä. Niiden keskellä yksi yksittäinen puu kurottautuu ylöspäin. Sen runko paksuuntuu, ja toisinaan ruskea kaarna halkeilee. Sen välittömässä läheisyydessä kasvaa muita mäntyjä tai jokunen kuusi. Jokainen puu kasvaa noudattaen omaa vuosikasvuaan.

Mänty työntää juuriaan yhä syvemmälle maaperään kohti uutta kosteutta ja uusia ravinteita. Vuosi vuodelta se kurottaa latvaansa ylemmäksi, kurottautuu yhä korkeammalle. Kasvun aikana puun alimmat oksat kuolevat ja kuivuvat. Osa niistä varisee maahan, osa jää puuhun kiinni. Kuivuneet alaoksat eivät kuitenkaan estä tai pysäytä kasvua. Kuolleiden alaoksien merkitys vähenee vuosi vuodelta. Puun vihreä latva hulmuaa tuulessa korkealla. Puu jatkaa kasvuaan sieltä, missä on vihreää.

Entä minä? Takerrunko kuivuneisiin alaoksiin, vai kurottaudunko sinne, missä on uutta kasvua?

Ajallaan alaoksien merkitys pienenee. Ne eivät haittaa uutta kasvua kohti aitoa persoonallisuutta. Päähuomio kohdistuu tuleviin kesiin, uusiin vuosiin ja uuteen kasvuun.

Minulla on vielä kasvun hetkiä. Itse asiassa joka päivä on kasvun päivää.

Runsaita lahjoja

Lahjat. Niitä ovat merkkipäivillä saamani lahjat, joululahjat, muut konkreettiset esineet ja huomionosoitukset.

Lahjat. Lahjoilla voimme myös tarkoittaa lahjakkuutta, taitoa, osaamista. Jollakulla on lahjoja siihen ja siihen. Hänellä on erityistä kyvykkyyttä, joka on geneettistä ja harjoittelun tulosta.

On olemassa vielä muitakin lahjoja. Elämän lahjoja. Ne eivät ole niinkään konkreettisia, mutta yhtä todellisia, totta ja elämässä vaikuttavia. Ne ovat pikemminkin ominaisuuksia ja elämän luontoa.

Näitä erityisiä lahjoja on kaikkialla ympärillämme. Minulla on niitä. Sinulla, meillä jokaisella. Läheisillä, yhteisön jäsenillä, työpaikalla. Tulenko huomanneeksi näitä koko ajan ympärilläni olevia lahjoja? Ja nämä lahjat kun ovat vielä runsaita ja niitä on runsaasti. Ne eivät ole riippuvaisia varallisuudesta, asemastani yhteiskunnassa, elämänkohtaloista. Ne ovat jo olemassa elämälähtöisesti.

Jokainen aamu on lahja.

Ystävällinen sana on lahja.

Mielekkyys ja kokemus tarkoituksenmukaisuudesta on lahja.

Toisen huomioiminen antaa myös minulle ja minusta tulee lahjan antaja ja saaja.

Erityisen odottaminen on kutkuttavaa lahjaa.

Keväällä ensimmäisen sinivuokon näkeminen on lahjaa.

Voin jatkaa. Ja löytää elämäni ympärillä olevia lahjoja. Niitä on runsaasti.