Oma nimi
merkitsee paljon enemmän kuin kirjainten joukkoa tai sanojen muodostamaa
tunnistettavaa identiteettiä. Nimen kohdalla sanat eivät jää pelkästään
sanoiksi. Nimessä on aina ihminen.
Minulla on
nimi Lea, joka on ulospäin näkyvä selkeä merkki minusta. Nimi tekee minusta
yhteisön jäsenen, ihmisen sukupolvien ketjussa, yhteiskunnan kansalaisen.
Nimeni myötä olen yhteisön tunnistama ja tunnustama persoona. Enkä kuka
tahansa, vaan juuri minä.
Miksi nimi
sitten tekee minusta erityisen? Miksi jokainen ihminen on jo pelkästään nimensä
pohjalta erityinen?
Koskaan tässä
koko universumissa ja maailmankaikkeudessa ei tule olemaan toista juuri minun
nimistä, jolla olisi kaikkineen aivan sama henkilöhistoria, geeniperimä,
elämänkaaren vaiheet päivälleen ja minuutilleen. Kukaan toinen ei koe samalla
tavalla esimerkiksi jotakin tiettyä taideteosta tai runokirjaa. Tai kuule musiikin
sävyjä juuri niin kuin minä. Tai tunne tunteissaan elämän värinät täysin samalla
tavalla.
Tämä tekee
minusta ainutkertaisen ja erityisen. Ja vielä erityisen arvokkaan, tärkeän,
merkittävän. Minä olen ainoa minä. Sinä olet ainoa sinä. Tämän vuoksi
jokaisella ihmisellä on täysi arvo.
Minuuden
kannalta vanhempien antamaa nimeä tärkeämpää on se, että itse tunnistan nimeni
ja siihen liittyvän sisällön tai merkityksen. Nimi ei ole mikä tahansa nimi. Se
on paljon henkilökohtaisempi kuin Kelan rekistereissä tai henkikirjoittajalla
oleva henkilötieto.
Nimi on
identiteetille nimetty erityinen asuinsija, koti. Oma koti. Oikea koti. Tosi
koti.
