maanantai 21. joulukuuta 2015
maanantai 7. joulukuuta 2015
Kokemuksia ja elämänkaikuja
Kun huudan
ulkona, saan vastauksen. Kaiku palauttaa huutamani sanat takaisin. Hieman
jäljessä. Hieman hiljaisempina. Mutta kuuluvasti ja ymmärrettävästi. Kaiku siis
vastaa.
Olen koko ajan
elämän kaikupohjaa. Vastaan kokemusten minussa herättämiä kaikuja. On
tapahtumia ja tilanteita, arkea ja juhlaa. Havainnon, luon vaikutelmia, tunnen,
muistan. Elämä on puhunut ja puhuu. Toisinaan kuulen elämänkaikuja hyvin. Mutta
joudun myöntämään myös oman kuurouteni.
Haluaisin
kenties elää koko ajan kuin puhtaalta pöydältä. Kiillotetulta, vahatulta
pöydältä, jossa ei ole rasvaisia sormenjälkiä tai paperipinoja sikinsokin.
Aloittaa uuden päivän siten, että eilisen sotkut ja siivot olisi joku muu
putsannut ja korjannut pois. Itse asiassa saatan jopa luulla, että näin se
menee. Mutta ei se taidakaan näin mennä.
Tänään voin
luoda uuden kokemuksen puhdasta pöytää. Tiedostan likaisen pöydän ja mitä siinä
on. Puhdistan siltä osin, mikä on tarpeen, mihin voin vaikuttaa ja mikä tuo
tänään hyvän päivän pöytää.
En tavoittele
huonoja ja elämää rikkovia kokemuksia. Silti tämä ei poista sitä, ettenkö
joutuisi kohtaamaan myös ikäviä asioita, sellaisia, jotka satuttavat ja tuovat
kipua, sairautta ja kuolemaa.
Oman elämäni
kannalta kuitenkin merkittävämpää on se, että tunnistan hyvät asiat ja laitan
ne kohdalleen ja oikeisiin mittasuhteisiin. Annan hyvän soida sille kuuluvalla
paikalla. Ja kuulen elämänkaikujen äänet.
En anna
yksittäisten riitasointujen särkeä koko elämäni mittaista konserttia. Kuuntelen
elämän täyttymyksen ja täyttämisen säveliä.
Mikään ei ole
sen kauniimpaa kuin ihminen elämässään, ja kun sen oikein oivaltaa.
Kaiku vastaa.
Ja jossain on ihminen joka kuulee.
maanantai 16. marraskuuta 2015
Elämän väreissä
Elämä on värejä. Toisinaan tasaista,
toisinaan suurien värien vahvoja vetoja. Joskus päiväni on varsinaista
väriläiskää. Kohtaan myös harmaan eri sävyjä. Kaikki tämä on elämää ja arkea,
minua, ihmistä elämässään.
Voin kokea värit muunkin kuin näköaistin
havaintoina. Voin miettiä, miltä sininen kuulostaa, keltainen maistuu, tai
miltä punainen tuntuu iholla. Mikä haju tai tuoksu mustasta nousee. Värit ovat
aistien runsautta.
Tänään olen matkalla elämässä ja sen
väreissä.
maanantai 9. marraskuuta 2015
Tunteella on paikka minussa
Ilman tunnetta olen kuollut, vaikka
kuinka eläisin.
Tunne on tavallaan keskustelua.
Keskustelen itseni kanssa. Elämän ja minun välille tulee yhteys. Ja tuolla
yhteydellä on suunta. Se saa aikaan liikettä ja vaikuttaa.
Mutta missä tunne minussa asuu? Se
asustaa koko minussa. Ei yhtään vähemmässä.
Lapsen riemu menee päästä varpaisiin, ja
hän hyppii ja riemuitsee koko pienen ihmisen voimin. Tanssija ilmentää
tunnetilaa liikkeen kautta olkavartta, kaulanikamaa, pohjelihasta ja
jalkapöytää myöden. Laulajan äänihuulet värisevät sormenpäissä asti. Runo on
tihentynyttä tunnetta, muutaman sanan jykevää voimaa.
Tunteen ilmaisua on kaikkialla.
Kun nostan käden heiluttaakseni
läheiselleni.
Kun laitan tiskejä astianpesukoneeseen
korostuneesti kolistellen.
Kun odotan ovikellon soivan ja vieraiden
tulevan. Tulisivat jo!
Kun kävelen ja muutan askeleen pituutta
ja rytmin tempoa.
Kun käännän kasvot jotakuta kohti, tai
jos käännyn poispäin.
Tunteesta kertoo myös se tapa, jolla
ohitan ruuhkissa toisia. Tai manaan kanssa-autoilijoita, olivat he sitten
kiilareita tai matelijoita. Tai, mitä mielessäni liikkuu kaupan kassajonossa,
kun pitäisi olla jo seuraavassa paikassa.
Tunne tulee ulos siitä kohdin kehoa,
mitä kautta sen voi ilmaista. Toisinaan tunne jää vatsaan, hartiaseudun
lihaksistoon tai sydämeen.
Mikään muu kuin tunne ei yhdistä
kohtaamiani asioita koko olemuksessani niin salamannopeasti kuin mitä tunne sen
tekee. Syntyy välitön viesti, nopea tulkinta. Tunteeni on ajankohtaista ykköstä
riippumatta siitä annanko sen tulla kohdalle vai en.
Aivoissani on tunnekeskus, kehossani
tunnemuisti. Minussa on näin ihanan hämmentävä paikka.
Tunne toimii sekä alitajunnassa että
tajunnassa. Toisinaan ennakoivasti. Toisinaan takautuvasti. Toisinaan kasvatuksen
ja kasvun tuloksena, tai yhteiskunnan taholta tulevina normeina.
Ohjatusti toimiminen on merkki kyvystäni
käyttää tunnetta kasvun ja kehittymisen energiana. Kun tunne on työparina,
silloin käytössäni on se kaikkein vahvin ja voimakkain työväline, mitä minulla
koskaan voi olla.
Tunne on sisäisen motivaation
tosimoottori ja purjeen kokoa tuulessa.
sunnuntai 18. lokakuuta 2015
Tunnistan mistä pidän
Kuka sen tietää mistä pidän, jollen
itse.
Jostakin pitäminen on sitä, että
tunnistan mikä on hyvää, haluttavaa, mielekästä, merkittävää. Arvokasta juuri
minulle. Samalla tähän liittyy toinen puoli, sen tiedostaminen ja tunnistaminen
mistä en pidä. Tämä on yhtä tärkeää.
Arvostan hyvää
ja tunnistan hyvän.
Kyllä hyvällä
on väliä.
Mikä tahansa
ei ole hyvää. Jotta hyvä olisi aitoa hyvää, se on suhteessa elämänhyvään. Se ei ole
samaa kuin se, että menen päiväunien pilvilinnojen loputtomille ulapoille tai
epätodellisiin haavekuviin.
Hyvä ei ole
eksymistä, etääntymistä persoonallisuudestani ja minäni piirteistä. Hyvä on
vahvistumista, etenemistä, kasvua ja elämänpeilin kirkastumista.
Hyvän
tiedostamisen rinnalla tunnistan kurjalta tultuvat ja mielipahaa tuovat asiat,
nekin. Siis ne, mistä en pidä. Myös tämän huomaaminen on yhtä arvokasta ja
merkityksellistä.
Hyvä on kuin
valoa. Valo liikkuu ja säteilee raollaan olevasta ovesta toiseen huoneeseen.
Valokiila lankeaan pimeään, ei toisinpäin. Kynttilä valaisee pimeässä
kellarissa. Pimeys ei voi sitä sammuttaa vaan joutuu väistymään.
Jostakin
tietystä asiasta pitäminen ja sen kokeminen hyväksi on minun tilaani,
mielenmaisemaani. Se on vastaanottamista, suostumista, uteliaisuutta ja suuntautumista
juuri sitä kohti.
sunnuntai 4. lokakuuta 2015
Jokainen päivä, syntymän ihme
Jokaisen ihmisen syntymä on elämän täysi
ihme. Ensimmäisessä hengenvedossa tapahtuu jotakin käsittämätöntä mutta samalla
niin totta, ymmärryksen yläpuolelle kohoavaa elämän kirkasta hetkeä.
Syntymä on iloa, voimaa, elämää, onnea.
Se on ikiaikaista ja samalla äärimmäisen omakohtaista. Olen tätä kaikkea tänäänkin.
Ei syntymäni ole loppunut tai poistunut.
Syntymässä on heräämistä.
Entä tämä aamu? Jokainen uusi päivä on
syntymän ihmettä. Synnyn jokaisen päivän aamuna kyseiseen päivään. Aamulla en
koskaan tiedä mitä kyseinen päivä tuo tullessaan ja mitä tapahtuu. Toki minulla
on tiedossa päivään liittyvät perusraamit. Ja se, että sunnuntain aamu poikkeaa
tiistaiaamusta.
Jokainen aamu on tavallaan syntymään
heräämistä. Siis hyvää, onnea, iloa, voimaa, elämää. Olen näin aanutlaatuisen
päivän edessä. Lisäksi olen niin ihmeellisen päivän edessä, joka ei
kronologisesti toistu koskaan kohdallani. Kirjoittaessani tätä tekstiä on
sunnuntai 4.10.2015. Koskaan toiste en pääse tähän samaan päivään. Siksi tällä
päivällä on väliä. Siksi jokaisella päivällä on hyvin paljon väliä.
Aamulla päiväni on kuin tasanko, tai
matka. Jotakin on tiedossa. Lounasta klo 12. Töiden päättymistä klo 16.
Opintoja, sovittuja tapaamisia. Jumppatunti alkaa klo 18.
Illalla kun katson päivääni, siitä on
kenties tullut viidakko, vuorimaisema, aava meri, puro metsän keskelle, myrskyn
kaatamia puita kotimatkalle. Minulle tällä on merkitystä. Jollakulla toisella
on toisenlainen päivänsä. Hänelläkin oma päivänsä, ja tärkeä.
Synnyn joka aamu uuden elämänaamun
päivään. Toivon, että tässä päivässä syntymän ilo heilauttaa minua aina ilon
tunteeseen saakka.
Iloista heräämistä ja syntymän aamua
jokaiselle päivälle!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)