Syttyy joulu, juhla

Kokemuksia ja elämänkaikuja

Kun huudan ulkona, saan vastauksen. Kaiku palauttaa huutamani sanat takaisin. Hieman jäljessä. Hieman hiljaisempina. Mutta kuuluvasti ja ymmärrettävästi. Kaiku siis vastaa.

Olen koko ajan elämän kaikupohjaa. Vastaan kokemusten minussa herättämiä kaikuja. On tapahtumia ja tilanteita, arkea ja juhlaa. Havainnon, luon vaikutelmia, tunnen, muistan. Elämä on puhunut ja puhuu. Toisinaan kuulen elämänkaikuja hyvin. Mutta joudun myöntämään myös oman kuurouteni.

Haluaisin kenties elää koko ajan kuin puhtaalta pöydältä. Kiillotetulta, vahatulta pöydältä, jossa ei ole rasvaisia sormenjälkiä tai paperipinoja sikinsokin. Aloittaa uuden päivän siten, että eilisen sotkut ja siivot olisi joku muu putsannut ja korjannut pois. Itse asiassa saatan jopa luulla, että näin se menee. Mutta ei se taidakaan näin mennä.

Tänään voin luoda uuden kokemuksen puhdasta pöytää. Tiedostan likaisen pöydän ja mitä siinä on. Puhdistan siltä osin, mikä on tarpeen, mihin voin vaikuttaa ja mikä tuo tänään hyvän päivän pöytää.

En tavoittele huonoja ja elämää rikkovia kokemuksia. Silti tämä ei poista sitä, ettenkö joutuisi kohtaamaan myös ikäviä asioita, sellaisia, jotka satuttavat ja tuovat kipua, sairautta ja kuolemaa.

Oman elämäni kannalta kuitenkin merkittävämpää on se, että tunnistan hyvät asiat ja laitan ne kohdalleen ja oikeisiin mittasuhteisiin. Annan hyvän soida sille kuuluvalla paikalla. Ja kuulen elämänkaikujen äänet.

En anna yksittäisten riitasointujen särkeä koko elämäni mittaista konserttia. Kuuntelen elämän täyttymyksen ja täyttämisen säveliä.

Mikään ei ole sen kauniimpaa kuin ihminen elämässään, ja kun sen oikein oivaltaa.

Kaiku vastaa. Ja jossain on ihminen joka kuulee.

Elämän väreissä

Elämä on värejä. Toisinaan tasaista, toisinaan suurien värien vahvoja vetoja. Joskus päiväni on varsinaista väriläiskää. Kohtaan myös harmaan eri sävyjä. Kaikki tämä on elämää ja arkea, minua, ihmistä elämässään.

Voin kokea värit muunkin kuin näköaistin havaintoina. Voin miettiä, miltä sininen kuulostaa, keltainen maistuu, tai miltä punainen tuntuu iholla. Mikä haju tai tuoksu mustasta nousee. Värit ovat aistien runsautta.

Tänään olen matkalla elämässä ja sen väreissä.

Tunteella on paikka minussa

Ilman tunnetta olen kuollut, vaikka kuinka eläisin.

Tunne on tavallaan keskustelua. Keskustelen itseni kanssa. Elämän ja minun välille tulee yhteys. Ja tuolla yhteydellä on suunta. Se saa aikaan liikettä ja vaikuttaa.

Mutta missä tunne minussa asuu? Se asustaa koko minussa. Ei yhtään vähemmässä.

Lapsen riemu menee päästä varpaisiin, ja hän hyppii ja riemuitsee koko pienen ihmisen voimin. Tanssija ilmentää tunnetilaa liikkeen kautta olkavartta, kaulanikamaa, pohjelihasta ja jalkapöytää myöden. Laulajan äänihuulet värisevät sormenpäissä asti. Runo on tihentynyttä tunnetta, muutaman sanan jykevää voimaa.

Tunteen ilmaisua on kaikkialla.

Kun nostan käden heiluttaakseni läheiselleni.

Kun laitan tiskejä astianpesukoneeseen korostuneesti kolistellen.

Kun odotan ovikellon soivan ja vieraiden tulevan. Tulisivat jo!

Kun kävelen ja muutan askeleen pituutta ja rytmin tempoa.

Kun käännän kasvot jotakuta kohti, tai jos käännyn poispäin.

Tunteesta kertoo myös se tapa, jolla ohitan ruuhkissa toisia. Tai manaan kanssa-autoilijoita, olivat he sitten kiilareita tai matelijoita. Tai, mitä mielessäni liikkuu kaupan kassajonossa, kun pitäisi olla jo seuraavassa paikassa.

Tunne tulee ulos siitä kohdin kehoa, mitä kautta sen voi ilmaista. Toisinaan tunne jää vatsaan, hartiaseudun lihaksistoon tai sydämeen.

Mikään muu kuin tunne ei yhdistä kohtaamiani asioita koko olemuksessani niin salamannopeasti kuin mitä tunne sen tekee. Syntyy välitön viesti, nopea tulkinta. Tunteeni on ajankohtaista ykköstä riippumatta siitä annanko sen tulla kohdalle vai en.

Aivoissani on tunnekeskus, kehossani tunnemuisti. Minussa on näin ihanan hämmentävä paikka.

Tunne toimii sekä alitajunnassa että tajunnassa. Toisinaan ennakoivasti. Toisinaan takautuvasti. Toisinaan kasvatuksen ja kasvun tuloksena, tai yhteiskunnan taholta tulevina normeina.

Ohjatusti toimiminen on merkki kyvystäni käyttää tunnetta kasvun ja kehittymisen energiana. Kun tunne on työparina, silloin käytössäni on se kaikkein vahvin ja voimakkain työväline, mitä minulla koskaan voi olla.

Tunne on sisäisen motivaation tosimoottori ja purjeen kokoa tuulessa.

Tunnistan mistä pidän

Kuka sen tietää mistä pidän, jollen itse.

Jostakin pitäminen on sitä, että tunnistan mikä on hyvää, haluttavaa, mielekästä, merkittävää. Arvokasta juuri minulle. Samalla tähän liittyy toinen puoli, sen tiedostaminen ja tunnistaminen mistä en pidä. Tämä on yhtä tärkeää.

Arvostan hyvää ja tunnistan hyvän.

Kyllä hyvällä on väliä.

Mikä tahansa ei ole hyvää. Jotta hyvä olisi aitoa hyvää, se on suhteessa elämänhyvään. Se ei ole samaa kuin se, että menen päiväunien pilvilinnojen loputtomille ulapoille tai epätodellisiin haavekuviin.

Hyvä ei ole eksymistä, etääntymistä persoonallisuudestani ja minäni piirteistä. Hyvä on vahvistumista, etenemistä, kasvua ja elämänpeilin kirkastumista.

Hyvän tiedostamisen rinnalla tunnistan kurjalta tultuvat ja mielipahaa tuovat asiat, nekin. Siis ne, mistä en pidä. Myös tämän huomaaminen on yhtä arvokasta ja merkityksellistä.

Hyvä on kuin valoa. Valo liikkuu ja säteilee raollaan olevasta ovesta toiseen huoneeseen. Valokiila lankeaan pimeään, ei toisinpäin. Kynttilä valaisee pimeässä kellarissa. Pimeys ei voi sitä sammuttaa vaan joutuu väistymään.

Jostakin tietystä asiasta pitäminen ja sen kokeminen hyväksi on minun tilaani, mielenmaisemaani. Se on vastaanottamista, suostumista, uteliaisuutta ja suuntautumista juuri sitä kohti.

Jokainen päivä, syntymän ihme

Jokaisen ihmisen syntymä on elämän täysi ihme. Ensimmäisessä hengenvedossa tapahtuu jotakin käsittämätöntä mutta samalla niin totta, ymmärryksen yläpuolelle kohoavaa elämän kirkasta hetkeä.

Syntymä on iloa, voimaa, elämää, onnea. Se on ikiaikaista ja samalla äärimmäisen omakohtaista. Olen tätä kaikkea tänäänkin. Ei syntymäni ole loppunut tai poistunut.

Syntymässä on heräämistä.

Entä tämä aamu? Jokainen uusi päivä on syntymän ihmettä. Synnyn jokaisen päivän aamuna kyseiseen päivään. Aamulla en koskaan tiedä mitä kyseinen päivä tuo tullessaan ja mitä tapahtuu. Toki minulla on tiedossa päivään liittyvät perusraamit. Ja se, että sunnuntain aamu poikkeaa tiistaiaamusta.

Jokainen aamu on tavallaan syntymään heräämistä. Siis hyvää, onnea, iloa, voimaa, elämää. Olen näin aanutlaatuisen päivän edessä. Lisäksi olen niin ihmeellisen päivän edessä, joka ei kronologisesti toistu koskaan kohdallani. Kirjoittaessani tätä tekstiä on sunnuntai 4.10.2015. Koskaan toiste en pääse tähän samaan päivään. Siksi tällä päivällä on väliä. Siksi jokaisella päivällä on hyvin paljon väliä.

Aamulla päiväni on kuin tasanko, tai matka. Jotakin on tiedossa. Lounasta klo 12. Töiden päättymistä klo 16. Opintoja, sovittuja tapaamisia. Jumppatunti alkaa klo 18.

Illalla kun katson päivääni, siitä on kenties tullut viidakko, vuorimaisema, aava meri, puro metsän keskelle, myrskyn kaatamia puita kotimatkalle. Minulle tällä on merkitystä. Jollakulla toisella on toisenlainen päivänsä. Hänelläkin oma päivänsä, ja tärkeä.

Synnyn joka aamu uuden elämänaamun päivään. Toivon, että tässä päivässä syntymän ilo heilauttaa minua aina ilon tunteeseen saakka.

Iloista heräämistä ja syntymän aamua jokaiselle päivälle!