sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Tunnistan mistä pidän



Kuka sen tietää mistä pidän, jollen itse.

Jostakin pitäminen on sitä, että tunnistan mikä on hyvää, haluttavaa, mielekästä, merkittävää. Arvokasta juuri minulle. Samalla tähän liittyy toinen puoli, sen tiedostaminen ja tunnistaminen mistä en pidä. Tämä on yhtä tärkeää.

Arvostan hyvää ja tunnistan hyvän.

Kyllä hyvällä on väliä.

Mikä tahansa ei ole hyvää. Jotta hyvä olisi aitoa hyvää, se on suhteessa elämänhyvään. Se ei ole samaa kuin se, että menen päiväunien pilvilinnojen loputtomille ulapoille tai epätodellisiin haavekuviin.

Hyvä ei ole eksymistä, etääntymistä persoonallisuudestani ja minäni piirteistä. Hyvä on vahvistumista, etenemistä, kasvua ja elämänpeilin kirkastumista.

Hyvän tiedostamisen rinnalla tunnistan kurjalta tultuvat ja mielipahaa tuovat asiat, nekin. Siis ne, mistä en pidä. Myös tämän huomaaminen on yhtä arvokasta ja merkityksellistä.

Hyvä on kuin valoa. Valo liikkuu ja säteilee raollaan olevasta ovesta toiseen huoneeseen. Valokiila lankeaan pimeään, ei toisinpäin. Kynttilä valaisee pimeässä kellarissa. Pimeys ei voi sitä sammuttaa vaan joutuu väistymään.

Jostakin tietystä asiasta pitäminen ja sen kokeminen hyväksi on minun tilaani, mielenmaisemaani. Se on vastaanottamista, suostumista, uteliaisuutta ja suuntautumista juuri sitä kohti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti