lauantai 14. toukokuuta 2016

Männyn kertomaa kasvutarinaa





Olen pohtinut kasvun merkitystä ja männyn kertomaa kasvutarinaa kirjassani Pieneksimitattu  -  Kohti ehjää minuutta (Minerva 2010. s 174-175).

Olen kuin hiekkakankaalla kasvava mänty.

Hiekkakankaalla kasvaa havupuita, mäntyjä. Niiden keskellä yksi yksittäinen puu kurottautuu ylöspäin. Sen runko paksuuntuu, ja toisinaan ruskea kaarna halkeilee. Sen välittömässä läheisyydessä kasvaa muita mäntyjä tai jokunen kuusi. Jokainen puu kasvaa noudattaen omaa vuosikasvuaan.

Mänty työntää juuriaan yhä syvemmälle maaperään kohti uutta kosteutta ja uusia ravinteita. Vuosi vuodelta se kurottaa latvaansa ylemmäksi, kurottautuu yhä korkeammalle. Kasvun aikana puun alimmat oksat kuolevat ja kuivuvat. Osa niistä varisee maahan, osa jää puuhun kiinni. Kuivuneet alaoksat eivät kuitenkaan estä tai pysäytä kasvua. Kuolleiden alaoksien merkitys vähenee vuosi vuodelta. Puun vihreä latva hulmuaa tuulessa korkealla. Puu jatkaa kasvuaan sieltä, missä on vihreää.

Entä minä? Takerrunko kuivuneisiin alaoksiin, vai kurottaudunko sinne, missä on uutta kasvua?

Ajallaan alaoksien merkitys pienenee. Ne eivät haittaa uutta kasvua kohti aitoa persoonallisuutta. Päähuomio kohdistuu tuleviin kesiin, uusiin vuosiin ja uuteen kasvuun.

Minulla on vielä kasvun hetkiä. Itse asiassa joka päivä on kasvun päivää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti