Minäkuvaa vai minäikkunaa?

Minäkuva on tietoisuutta omasta itsestäni. Siis, kuka oikein olen, kuka tämä minäihminen on, joka asustaa juuri minussa. Minäkuvaan sisältyy temperamenttiani, luonteenpiirteitäni, käsitystä ihmisenä olosta, tunteita, ajattelua ja toimintaa. Myös alitajuinen minäni on täyttä minää.

Mutta olenko minäkuvaa? Vai olenko sittenkin minäikkunaa?

Kuva kertoo yleensä jostakin tietystä hetkestä. Jotakin tapahtui. Tai oli erityinen tilanne. Kuva pysähtyy juuri siihen hetkeen, mutta sitä ennen ja sen jälkeen tapahtuu myös paljon. Samaten kuvassa näkyy ainoastaan rajattu osa jostakin kokonaisuudesta.

Entä ikkuna? Ikkunasta avautuu maisema, kuva jonnekin, jossa tapahtuu. Puunoksat heiluvat tuulessa, auto ajaa katua pitkin, mainosvalot välkkyvät. Ikkunasta näkee hyvin ulospäin, mutta ulkoa ei näe samalla tavalla sisälle. Ikkunan näkymän voi avata tai sulkea.

Mietin, olenko ikkuna vai kuva. Kumpi on avarampi? Kummassa on enemmän tilaa, entä liikettä ja valoa. Ja uutta synnyttävää. Minuuteni taitaa sittenkin olla ennemmin ikkunaa. Katselen sisältä päin ulos mitä siellä on, ja samalla luon omakohtaista kokemusta, vaikutelmaa ja tuntoja.

Olisiko aika puhua minäkuvan sijaan minäikkunasta? Avoimen ikkunan avarassa maisemassa on paljon kuvia.