perjantai 2. syyskuuta 2016

Ilon jalat



Kahdessa edellisessä blogissa olen pohtinut iloa, ensin ilon pukua ja sitten ilon käsineitä.

Mutta eihän ilo ole jokin tietty vaate tai vaatekappale. Ilo on tekemistä, mieltä, tunnetta. Se ei ole asenne, mutta siihen sisältyy asenteellista suhtautumista, ilon suomista osaksi elämän arkea. Ilo on joka tapauksessa aktiivisuutta. Ilon jalat toteuttavat ilon askeleita.  

Ilon jalat tarkoittavat mielestäni kahta eri asiaa. Tai, kahta eri lähestymistapaa, näkökulmaa.

Ensiksi. Teen jotakin mikä tuottaa iloa. Olen itse aktiivitoimija. Olen osallisena siihen, että jokin tekemiseni myötävaikuttaa ja synnyttää ilon. Siis, jalkani ovat tavallaan hereillä tekemään ilojuttuja. Tai, minulla on ilokädet tehdäkseni käsilläni iloa tuottavia asioita.

Toiseksi. Ilon jalat tarkoittavat sitä, että ilo saa minut tekemään jotakin. Siis, olen niin ilossa, että ilo synnyttää ja sytyttää minut. Koen ilon tunteen syvää pulputtavaa riemua ja tuo ilo purkautuu aina kehossani asti. En pysy paikallani. Hypin silkasta ilosta. Koen iloa niin merkittävällä tavalla, että nauran. Siis, ilotunne saa minut tekemään ja toimimaan, olevaan aktiivinen kehoni jokaista solua myöden.

On tämä ilo ihmejuttu. Kylvämmekö sitä? Annammeko ilon kasvaa? Ilohedelmien tulisi näkyä, kuulua ja tuntua kaikkialla, eikä jäädä niukaksi ja kuivuvaksi käppyräksi.

Huolehditaan siitä, että ilo saa tänään tulla lähelle, aina ilosiiviksi, lentääksemme ja antaaksemme siipien kantaa. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti