Hiljaisuutta myrskyssä

Elämä on ihmisyyden ilojen ja haasteiden, surun, kuoleman ja riemun tunteiden myrskyjä. Kun olen tunnekuohussa, kysyn itseltäni, olenko omassa myrskyssäni ja kiehun ja kiepun myllerryksen keskellä. Vai olenko keskellä ihmiselämään kuuluvia myrskyjä. Taidan olla molemmissa. Luonnossa myrsky ei kuitenkaan ole perustila ja pysyvä säätila. Myrskyn jälkeen tyyntyy, tuulet ja sateen taukoavat, rauhoittuvat.

Yksittäiseen päivääni sisältyy toisinaan hyvin suuria elämänilmaston vaihteluita. Tarvitsen hetken aikaa tyyntyäkseni. Suljen silmät ja pysähdyn. Hengitän rauhallisesti. Kuuntelen. Tai pysähdyn katsomaan taideteosta, kuvaa, ihmistä, akvaariossa uiskentelevaa neonkalaa. Tai tarkkailen, joko viherkasviin tulee uusia kasvannaisia vaihdettuani uuden mullan ja isomman ruukun.

Myrskyihin en voi aina vaikuttaa. Mutta siihen voin vaikuttaa, että otan hetken hiljaisuudelle. Minulla on oikeus tehdä näin.

Oheinen teksti syntyi, kun olin hetken hiljaa sanojen äärellä ja jäin kuuntelemaan.

Osani on hyvä kun

vaellan elämän mielekkyydessä ja

vaalin hyvää.

Astelen pyhällä tiellä.

Istun siellä missä voima on voimaa eikä haihattelua.

Etenen suunnassa, hyvässä suunnassa

en pilkassa, vääryydessä, synnissä.

Löydän ilon

testatusta, hyväksi koetusta

sukupolvelta toiselle siirtyvässä

Elämän sanassa ja sanoista.

Tutkin ilon viestejä päivin ja öin.